sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Keijon eka näyttely

Minun pikkuvauvani (n. 30 kg) Keijo eli AmerikanAkita Mei Hung Jinhua täytti juuri 9kk ja piti lähteä sen kanssa kokeilemaan, että mitä mieltä muut ovat siitä. Itsehän olen ehkä vähän puolueellinen ;)
Eli olin eilen 1.9 Köyliössä ryhmänäyttelyssä ja Keijo oli PU2 kera vara-Sertin! Kirppu "Midian's Black Dahlia" oli myös mukana ja tuloksena PN3 sija! Todella ylittivät kaikki odotukset ja tästä on hyvä jatkaa Keijon kanssa näyttelyitä ja Kirpun jäädä äitiyslomalle ;)
Keijo 9kk



Kirppuhan astutettiin neljä viikkoa sitten komealla Kramerilla "Countrysides Kaners Miamoto"
Kramer kuva: Katri Laitila

Kirppu kuva: Katri Laitila

Kramer oli suomessa jalostus/näyttely turneella Kirpun kasvattajalla Laitilan Katrilla Kennel Midian's ja ehdin itsekseni jo harmittelemaan, etten pysty tuota urosta käyttämään Kirpulle, koska näin noissa kahdessa, jotain samaa miksi olisin ehdottomasti halunnut ne yhdistää. Sitten Kirppu aloittikin juoksunsa yllättäen sopivasti ja kun kerran kaikki terveys jutut oli jo hoidettuna, niin ei muuta kuin yhteyttä Katriin ja Tadaa meille onkin tulossa AA pentue kahdesta niin ihanasta koirasta, että pennuista ei voi tulla kuin IHANIA! Kirpun luonne on aivan käsittämättömän hieno, se tulee toimeen omien sekä vieraiden koirien kanssa, mutta näyttää kyllä kuka määrää jos joku erehtyy isottelemaan. Kramer on luonteeltaan myös todella hieno, itsevarma ja rauhallinen! Kramer oli myös suomessa AA erkkarissa PU3 n. 40 uroksen joukossa. Suuret kiitokset Katrille tästä mahdollisuudesta!

Parsoneissa on myös näytelty, niin paljon, etten kaikkea enää edes muistakaan...
18.8 Kouvola
Karvahaalarin Zeus EH
Karvahaalarin Zanni PN4
Karvahaalarin Ällitälli PN2 vara-Serti

19.8 Heinola
Gladiator Of Jack & Co EH

26.8 Tervakoski
Karvahaalarin Ylen Ykkönen ERI NUK2 SA
Karvahaalarin Ällitälli ERI JUK2 SA

2.9 Helsinki
Karvahaalarin X-Treme ROP SERTI

Yodan Kentsun pennut ovat jo niin isoja, että lähtevät ensi viikonloppuun mennessä kaikki uusiin koteihinsa :'( Aika on mennyt taas käsittämättömän nopeaan! Vähän kuvia pikkuisista:
Kirppu moikkaa Leiaa <3

Prinsessa Leia

Sabe

Padme

Mestari Yoda

Jedi Ritari
 
Kentsukin vähän hoitaa välillä isän velvollisuuksiaan...
Lähinnä leikkimällä ;)

 
 
Lissun ja Jamin pennuista olisi vapaana vielä kaksi poikaa ja yksi tyttö, kun kotiehdokkaat ovat syystä ja toisesta peruneet :(
 
Tauno Palo eli Armas jää kotiin äitinsä luokse

Ansa Ikonen menee sijoitukseen Paimioon

Olavi Virta vailla kotia

Iso D koditon myöskin. Danny on niin persoonallisen värinen
ja muutenkin komea, että toivoisin hänelle aktiivista kotia.

Armi Kuusela vapaana

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti